Agniva Lahiri

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Agniva Lahiri (22. elokuuta 1979 Kolkata20. syyskuuta 2016) oli intialainen queer- ja transaktivisti.[1]

Lahiri oli bengali. Hänellä oli kaksi siskoa. Hän kärsi kouluaikoinaan ja myöhemmin kiusaamisesta sekä ajoittaisesta fyysisestä väkivallasta. Lahiri kuului sukupuolivähemmistöön, ja kiusaaminen liittyi hänen feminiinisiksi koettuihin piirteisiinsä ja toimintamalleihinsa. Hän liittyi tukiryhmään ja sai henkistä tukea osalta yliopiston opettajista. Lahiri opiskeli Asutosh Collegessa ja valmistui sitten maisteriksi bengalinkielisessä kirjallisuudessa Kalkutan yliopistosta. Myöhemmin hän sai maisterin arvon myös sosiologiassa Nagarjuna-yliopistosta.[1]

Lahiri alkoi julkaista Pratyay Arshi Nagar -lehteä.[1] Hän perusti Kolkatassa kansalaisjärjestö PLUS:n (People Like Us) kautta johtamansa Prothoma-turvakodin, joka keskittyi palvelemaan läheistensä hylkäämiä ja seksuaalisesti hyväksikäytetyiksi joutuneita transsukupuolisia.[2][3] Lahiri auttoi myös ihmiskaupan uhreja, varsinkin miehiä ja transnaisia, jotka monet uhreja avustaneet järjestöt olivat sivuuttaneet.[1]

Lahiri teki yhteistyötä muiden muassa UNICEF:n ja UNFPA:n kanssa.[1] Hän oli myös HIV-positiivisten oikeuksia ajavan Alliance Indian läheinen yhteistyökumppani.[3] Lahiri kärsi alkoholiongelmasta ja kuoli 37-vuotiaana maksan vajaatoimintaan.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Agniva Lahiri Making Queer History 29.9.2022, viitattu 16.5.2024 (englanniksi)
  2. Rohit K. Dasgupta, Mourning a Queer Aunty: Kinship, Creative Resilience and World-Making Tandf Online 16.1.2023, viitattu 16.5.2024 (englanniksi)
  3. a b A Tribute to Agniva Lahiri: A Life That Inspired Alliance India 20.9.2016, viitattu 16.5.2024 (englanniksi)