Diocletianuksen kylpylät

Tutkijoiden tekemä kylpylöiden pohjapiirros: 1 = Caldarium 2 = Tepidarium 3 = Frigidarium 4 = Natatio 5 = Palaestra 6 = Pääsisäänkäynti 7 = Exedra

Diocletianuksen kylpylät olivat suurimmat keisarilliset kylpylät antiikin Roomassa. Niiden pinta-alan arvellaan olleen noin 140 000 neliömetriä, ja niihin mahtui 3 000 kylpijää. Ne rakennettiin vuosina 298–306 jaa. ja nimettiin keisari Diocletianuksen mukaan. Kylpylän lisäksi siellä oli teatteri, kirjasto ja bordelli. Rakennuksen suunnittelijaa ei tiedetä.

Kylpylät kattoivat suurimman osan nykyisen Piazza dei Cinquecenton ja Piazza della Repubblican alueesta. Piazza della Repubblican rakennusten kaareva muoto seuraa kylpylän pylväskäytävän linjaa, sillä ne on rakennettu kylpylän pylväskäytävän perustusten päälle.

Diocletianuksen kylpylät, kuva vuodelta 2016.

Patsaan jäännöksiä Diocletianuksen kylpylästä.

Raunioihin rakennettiin 1500-luvulla Michelangelon suunnittelema S. Maria degli Angelin kirkko. Sen paikalla oli kylpylän haaleiden kylpyjen huone, jonka uima-allas on edelleen kirkon alttarin alapuolella. Lisäksi kylpylässä on Rooman kansallismuseo Museo Nazionale Romano delle Terme di Diocleziano. Sen yhteydessä on Michelangelon suunnittelema kartusiaanimunkkien luostarin piha ja puutarha, jossa on vanhojen patsaiden jäänteitä.

Historia

Antiikista renessanssiin

Määräyksen uusien kylpylöiden rakentamisesta antoi keisari Diocletianuksen hallitsijakumppani Maximianus. Uudet, suuret kylpylät nimettäisiin keisari Diocletianuksen mukaan. Rakentaminen kesti ajan olosuhteisiin nähden hämmästyttävän vähän aikaa, vain kahdeksan vuotta. Rakennuksen tieltä purettiin yksityistaloja ja pieniä temppeleitä. Käytetyistä tiilileimoista voi päätellä, että sen rakentamiseen ei käytetty lainkaan vanhoista rakennuksista kierrätettyjä rakennusaineita.

Suurin osa kylpylöiden tarvitsemasta vedestä tuli Aqua Marcia -akveduktista. Kylpylät rakennettiin samalla tavalla kuin Caracallan kylpylät. Calidariumin eli kuumien kylpyjen altaiden tarvitsema vesi lämmitettiin monimutkaisella tekniikalla. Vesi lämmitettiin kuumaa ilmaa kuljettavien kanavien avulla, jotka kulkivat lattian alla ja seinien sisällä. Kuumista kylvyistä saattoi siirtyä myös lämpimiin ja viileisiin kylpyihin. Lisäksi kylpylässä oli suuri ulkouima-allas, jonka koko oli 4 000 neliömetriä. Sen koristeena oli suuri monumentaalinen julkisivu.

Kylpeminen oli roomalaisille merkittävä osa sosiaalista elämää. Kylpylässä tavattiin ystäviä, hoidettiin liikeasioita ja osoitettiin yhteiskunnallista asemaa. Varakkaat eivät kantaneet vaihtovaatteitaan itse, vaan heillä oli mukanaan orja sitä varten. Tyypillinen kylpijä aloitti kylpynsä todennäköisesti ulkona fyysisillä harjoitteilla ja kulki sitten eri lämpöisten kylpysalien läpi. Kylpylässä oli myös kirjasto, mutta sen sisältämää kirjallisuutta ei tunneta hyvin. Kylpylän ajatuksena oli tarjota hoitoa sekä ruumiille että mielelle.

Roomalaisissa kylpylöissä toteutui imperiumin ideaali urbaanista ja tasa-arvoisesta elämästä. Niihin saattoi köyhinkin tulla kylpemään. Jos kaupungissa oli mellakoita, voitiin sen asukkaita rangaista sulkemalla kylpylät.

Kylpylärakennuksia kunnostettiin 400-luvulla jaa. Kylpylät pysyivät käytössä aina vuosina 535–554 käytyihin goottisotiin saakka, jolloin kaupunkiin johtaneet vesijohdot katkaistiin. Tämän jälkeen rakennuksilla ei ollut käyttöä, ja ne alkoivat vähitellen raunioitua. Niiden kiviä käytettiin uusiin rakennuksiin. Ne olivat kuitenkin vielä keskiajan alussa kooltaan monumentaaliset, sillä ne mainitaan 1100-luvulla ilmestyneessä pyhiinvaeltajien matkaoppaassa.

1500-luvulla kylpylöiden ympäristö oli lähes asumatonta. Alueella kasvoi metsää, ja siellä metsästettiin kauriita. Raunioissa oli joitakin yksittäisiä asuntoja ja osaa käytettiin varastoina. Renessanssin myötä heräsi kiinnostus Rooman valtakuntaan ja sen jäännöksiin. Ensimmäiset raunioita kuvaavat piirrokset ovat 1400-luvun lopulta. Niistä näkyy, että alueella oli puutarha ja ainakin osa alkuperäisistä julkisivuista ja katoista oli vielä säilynyt.

Rakennuksen säilymiseen nykymuodossaan vaikutti niiden uusiokäyttö. Paavi Pius IV esitti idean raunioihin rakennettavasta luostarista ja kirkosta. Ensimmäinen suunnitelma hylättiin ja lopullisen suunnitelman teki jo 86-vuotias Michelangelo. Paavi Gregorius XII:n aikana, vuonna 1575, raunioihin rakennettiin viljavarasto. Lisäksi vuonna 1598 raunioihin rakennettiin toinenkin kirkko, joka omistettiin San Bernardolle.

1800-luvulta nykypäivään

1870-luvulla yhdysvaltalainen kuvanveistäjä Moses Jacob Ezekiel perusti ateljeensa kylpylöiden raunioihin. Ateljee saavutti suurta suosiota, ja siellä vieraili kuninkaita, kuningattaria, poliitikoita ja taiteilijoita.

Rooman kansallismuseo avasi osastonsa kylpylän raunioihin vuonna 1889. 1880-luvulla kylpylän Exedraan rakennettiin nykyinen Piazza della Repubblica ja sen keskelle tuli vuonna 1901 tuolloin kohua herättänyt kuvanveistäjä Mario Rutellin suunnittelema Fontana delle Naiadi. Vuonna 1928 kylpylän yhteen halliin rakennettiin planetaario, joka toimi vuoteen 1987 asti.

Nykyaikana kylpylän rauniot ovat suosittu matkailunähtävyys. Sen alueella oleva Rooman kansallismuseo esittelee lähinnä Rooman ympäristön esihistoriaa ja hautalöytöjä.

Aiheesta muualla

• The Diocletian Baths in Rome European Heritage Awards. 7.4.2016. Viitattu 28.5.2024. (englanniksi)
• Waters, Michael J.: Hieronymus Cock’s Baths of Emperor Diocletian (1558) and the Diascopic Architectural Print The Courtauld. Viitattu 28.5.2024. (englanniksi)