Ekokymppi

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kainuun jätehuollon kuntayhtymä eli Ekokymppi on Kainuun kuntien perustama jätehuollon organisaatio, joka hoitaa kunnille lakisääteisesti kuuluvia jätehuollon tehtäviä jäsenkunnissa.

Nimi Ekokymppi tulee siitä, että kuntayhtymän perustamisvaiheessa vuonna 2001 Kainuussa oli kymmenen kuntaa: Hyrynsalmi, Kajaani, Kuhmo, Paltamo, Puolanka, Ristijärvi, Sotkamo, Suomussalmi, Vaala ja Vuolijoki. Nyt Vuolijoki kuuluu Kajaaniin ja Vaala on siirtynyt Pohjois-Pohjanmaan maakuntaan, mutta on kuitenkin yhä Ekokympin jäsenkuntana. Asukkaita Ekokympin alueella on noin 80 000 (v. 2013). Ekokymppi ylläpitää Majasaaren jätekeskusta Kajaanissa, kahdeksaa lajitteluasemaa Kainuun kunnissa sekä 134 haja-asutusalueen aluekeräyspistettä ja 65 ekopistettä kotien hyötyjätteille.

Jätehuollon järjestämisen lisäksi Ekokympin tehtäviin kuuluu jäteneuvonta. Ekokymppi julkaisee sähköistä uutiskirjettä Ekoaviisia. Henkilökuntaa on toistakymmentä. Jätteen hyödyntämisaste on Kainuussa noin 60 prosenttia. Energiajätettä murskataan polttoaineeksi, biojäte kompostoidaan ja biokaasua kerätään talteen Majasaaren jätekeskuksessa.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä yritykseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.