Emmanuelle / Sydän syrjällään

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Emmanuelle / Sydän syrjällään
Pate Mustajärvi
Singlen Emmanuelle / Sydän syrjällään kansikuva
Singlen tiedot
 Äänitetty  1995
 Julkaistu 1995
 Tyylilaji pop
 Levy-yhtiö Poko Rekords
Pate Mustajärven muut singlet

Emmanuelle / Sydän syrjällään
1995
Jukeboxin luona
1998

Emmanuelle / Sydän syrjällään (AUTOM 25) on Pate Mustajärven RAY:n raha-automaatteja varten julkaistu single vuodelta 1995.

Emmanuelle on samannimisestä eroottisesta elokuvasta tunnettu kappale, jonka Tarleena Sammalkorven alun perin Jukka Koivistolle kirjoittaman käännöksen myös Mustajärvi levytti. Omien sanojensa mukaan Mustajärvi "istui studiossa baarijakkaralla konjakkilasi kädessä ja 'puhui' laulun".

Gene Pitneyn Something's Gotten Hold of My Heart -klassikon käänsi Juice Leskinen Sydän syrjällään -nimiseksi. Mustajärvi levytti kappaleen duettona Sakari Kuosmasen kanssa. Alun perin duetto-kumppaneiksi olivat ehdolla myös Martti Syrjä sekä Puntti Valtonen. Syrjä ei halunnut mukaan esitykseen sen homoeroottisen virityksen vuoksi. Valtosen kanssa kappale ehdittiin jo laulaa studiossa valmiiksi, mutta esitys hylättiin, koska Valtosen ja Mustajärven äänet kuulostivat liian samankaltaisilta.

Singlen kappaleet olivat mukana myös samana vuonna julkaistulla Ikurin turbiini -albumilla.

  1. Emmanuelle (säv. Pierre Bachelet, san. Herve Roy, suom. san. Tarleena Sammalkorpi)
  2. Sydän syrjällään (alkup. Something's Gotten Hold of My Heart, säv. Roger Cook, san. Roger Greenaway, suom. san. Juice Leskinen)

+

Tämä singleen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.