Hämeenkyrön Räpsä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hämeenkyrön Räpsä
Koko nimi Hämeenkyrön Räpsä
Perustettu 1981
Kaupunki Hämeenkyrö
Naisten sarjataso Ykköspesis
Värit               
Puheenjohtaja Tomi Ahola
Naisten pelinjohtaja Miro Hautamäki
Yhteistyöseurat Mansen Räpsä
Manse PP
Ruoveden Pirkat

[1]Hämeenkyrön Räpsä ry on hämeenkyröläinen pesäpallon erikoisseura, joka on perustettu vuonna 1981.

Seura on ennen kaikkea kasvattajaseura, jolla on eri junioriluokissa noin 10 joukkuetta. Sen lisäksi seuralla on joukkue naisten Ykköspesiksessä, Suomensarjassa, sekä nuorten Superpesiksessä (tytöt alle 19 v) pelaava joukkue. Lisäksi tehdään tiivistä yhteistyötä naisten Superpesiksessä pelaavan Manse PP:n kanssa. Hämeenkyrön erityisen aktiivisella urheiluseurarintamalla Räpsä on ottanut paikkansa erityisesti tyttöpesäpalloseurana. Räpsälle on piirteenomaista toimiminen koko perheen seurana. lähde?

1980-luku oli räpsäläistä kulta-aikaa. Lisenssipelaajia oli useampana vuonna peräkkäin pitkälti yli 200. Tähänastisen historian menestyksekkäin vuosi on ollut 2019, jolloin B-tytöt voittivat Halli-SM-mestaruuden, sekä saavuttivat pronssimitalit kesän SM-sarjassa Rauman Feran ja Kempeleen Kirin jälkeen. lähde?

Seuran perustajajäsen, pitkäaikainen puheenjohtaja ja nykyinen kunniapuheenjohtaja on Eero Lehtinen. Istuvana puheenjohtajana toimii Tomi Ahola. Kotikenttä sijaitsee Hämeenkyrön Yläasteen ja F. E. Sillanpään lukion yhteydessä, osoitteessa Ristamäentie 13. lähde?

Junioritoiminta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pesäpallon junioreiden SM-mitalit
Joukkue Mitalit Vuodet Yhteensä
B-tytöt
Pronssia Pronssia 2019 1
C-tytöt
Kultaa Kultaa 2016 1
Pronssia Pronssia 2002 1
E-tytöt
Kultaa Kultaa 2016 1
F-tytöt
Hopeaa Hopeaa 1994 1
Yhteensä: 5
  1. Hameenkyron Rapsa www.hameenkyronrapsa.net. Viitattu 21.2.2017.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä urheiluseuraan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.