Hanhilampi (Sanginkylä)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hanhilampi
Hanhilammen länsirantaa kaakkoon päin.
Hanhilammen länsirantaa kaakkoon päin.
Valtiot SuomiView and modify data on Wikidata
Paikkakunta Sanginkylä, Utajärvi
Koordinaatit 64°52′03″N, 26°36′12″E
Mittaustietoja
Pinnankorkeus 110,4 m
Kartta
Hanhilampi

Hanhilampi on pieni lampi Utajärven kunnan Sanginkylässä. Se sijaitsee Sanginjärven länsipuolella ja hieman suuremmasta Ahvenlammesta noin 700 metriä kaakkoon.

Lammessa ei ole laskuojaa eli se saa vetensä ympäröiviltä soilta. Lammen rannat ovatkin kokonaan suota, mutta sen pohjoispuolella on Hanhiselkä-niminen kangas. Idän ja koillisen suunnassa on myös kankaita. Sieltä lammelle tulee seututie 837:ltä Maaselän kohdalta Isolle Karvasjärvelle päin lähtevän metsäautotien sivuhaara. Sanginjärven kylähistorian mukaan tältä suunnalta valmisteltiin aikoinaan Sanginjärven länsipuolitse tieyhteyttä, mutta hanke kariutui. Lammen ympäristö on asumaton. Vaikka lampi on pieni, siinä on ahventa ja haukea. Siellä käyvät varsinkin pilkkijät talvisin, koska lammen lähettyviltä menee moottorikelkkareitti.

  • Sanginjärven kylähistoria. Sanginjärven kyläseura ry. Sanginkylä 2000. Toim. Esko Vesala ja Matti Savolainen, 708 s. ISBN 952-91-2823-1
Tämä meriin, järviin, jokiin tai muihin vesimuodostumiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.