James McTeigue

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

James McTeigue (s. 29. joulukuuta 1967 Sydney) on australialainen elokuvaohjaaja. Hänen debyyttinsä ohjaajana oli vuoden 2005 V niin kuin verikosto, mutta hän oli jo aiemmin toiminut apulaisohjaajana muun muassa Wachowskien Matrix-elokuvasarjassa.

McTeigue opiskeli elokuva-alaa Wagga Waggan kampuksella Charles Sturtin yliopistossa. Hänen elokuvauransa alkoi 1980-luvun lopussa. Hän sai Wachowskien kanssa Prometheus-palkintojen erikoispalkinnon vuonna 2007 V niin kuin verikostosta.[1]

V niin kuin verikoston jälkeen McTeigue ohjasi seuraavaksi elokuvan Ninja Assassin (2009). Vuonna 2012 valmistui Korppi, jossa esitetään kuvitteellinen tarina Edgar Allan Poen viimeisistä päivistä. Sen jälkeen hän teki jälleen yhteistyötä Wachowskien kanssa ohjaten osia heidän ja J. Michael Straczynskin Netflix-sarjasta Sense8 (2015). Samana vuonna ilmestyi myös McTeiguen ohjaama vakoojaelokuva Survivor.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä elokuvaohjaajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:James McTeigue