Kertšinsalmen välikohtaus 2018

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Kertšinsalmen välikohtaus oli 25. marraskuuta 2018 sattunut Venäjän ja Ukrainan välinen kahakka. Se alkoi, kun Venäjä otti Kertšinsalmessa haltuunsa kolme ukrainalaista alusta ja 24 merimiestä Krimin niemimaan lähellä. Alukset olivat Venäjän mukaan tunkeutuneet Venäjän aluevesille. Venäjä hinasi alukset Kertšin satamaan Krimille ja sulki laivaliikenteen salmessa päivän ajaksi tukkimalla silta-aukon säiliöaluksella. [1] Seuraavana päivänä Ukraina julisti tiettyihin osiin maata 30 päivää kestävän poikkeustilan.[2]

Euroopan unioni, Nato ja lukuisat Euroopan maat ovat tuominneet Venäjän käyttämän aggression.[3]

Venäjä on rakentanut Kertšinsalmeen yli 17-kilometrisen sillan, joka yhdistää Venäjään vuonna 2014 liitetyn Krimin niemimaan Venäjän mantereeseen. Tämä Krimin silta eli Kertšinsalmen silta valmistui toukokuussa 2018. Sillan pohjoispuolelle jää Asovanmeren rannalla olevia Ukrainan satamakaupunkeja, muun muassa Mariupol. Venäjä pystyy häiritsemään ja hidastamaan Asovanmeren laivaliikennettä esimerkiksi tarkastuksilla. Venäjän ja Ukrainan vuonna 2003 solmima sopimus antaa Venäjälle oikeuden valvoa liikennettä Kertšinsalmessa, mutta takaa Ukrainan aluksille vapaan kulun alueella. Krimin miehityksen jälkeen Venäjä on alkanut pitää koko vesialuetta omanaan[4].

Kansalaisjournalistien ryhmä Bellingcatin kokoamien tietojen mukaan tapahtumat alkoivat sunnuntaina 25.11. vähän puolenyön jälkeen Ukrainan aikaa. Ukrainan merivoimien pieni saattue oli kansainvälisillä vesillä ja suuntasi kohti pohjoista, kun Venäjän rajavartiosto ampui saattuetta Kertšinsalmessa. Bellingcat on mitannut etäisyyden Krimin rannikolta Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n ilmoittamaan pisteeseen ja toteaa, että tykkivene Berdjansk oli ammutuksi joutuessaan kansainvälisellä merialueella ainakin 500 metrin päässä aluevesirajasta – kuuluipa niemimaa kenelle tahansa.[4]

Ukrainalaiseen sattueeseen kuuluivat tykkivene Berdjansk, tykkivene Nikopol ja hinaaja Jany Kapu. Ne pakenivat tulitusta kansainväliseltä vesialueelta Krimin alueelle kello 06.10. Laukausten jälkeen venäläiset törmäsivät tahallaan Ukrainan hinaaja Jany Kapuun. Presidentti Vladimir Putin ei kiistänyt tietoa, jonka mukaan ukrainalaisalukset olisivat olleet ammunnan aikana pakenemassa. Hän piti Venäjän toimia kaikesta huolimatta oikeutettuina.[4]

Jälkiselvittely

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ukrainan kolme alusta ja niiden miehistöt olivat pitkään Venäjän hallussa. Kansainvälinen merioikeus määräsi toukokuussa 2019, että miehistöt on vapautettava, mutta Venäjä oli jo etukäteen ilmoittanut, ettei se aio tunnustaa oikeuden päätöstä[5]. Miehistö pääsi vapaaksi Venäjän ja Ukrainan välisessä vankienvaihdossa syyskuussa 2019[6] ja alukset palautettiin Ukrainalle marraskuun 2019 puolivälissä[7].

Selkkaukseen osallistui Naima-niminen venäläinen säiliöalus, joka sulki kaappauspäivänä silta-aukon ukrainalaisaluksilta. Tankkerin nimi muutettiin jälkeenpäin Nika Spiritiksi. Ukraina otti aluksen kiinni 25. heinäkuuta 2019 Izmajilin satamassa Ukrainan Odessassa. Tankkerin kyydissä on ainakin seitsemän miehistön jäsentä, kaikki Venäjän kansalaisia. [8]