Keskustelu:Jep

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Laatuarviointi[muokkaa wikitekstiä]

Tämä osio on arkisto. Älä muokkaa tätä osiota.

Ehdotan artikkelia Lupaava artikkeli lupaavaksi. Mielestäni tämä on perustason bändiartikkeli, josta löytyy olennaisin. Artikkelissa on yksi lähdepyyntö, johon toivisin muiden mielipiteitä. Tietääkseni missään lähteessä ei varsinaisesti erikseen todeta, että Jep oli ensimmäinen LLL-albumi, jonka äänityksiin Matti Jaaranen osallistui. Tämä on kuitenkin helposti todennettavissa asiayhteydestä, kun bändielämäkertoja tarkastelee kokonaisuutena, tai yksinkertaisesti levynkansien tekijätietoja vertailemalla. --Miihkali (KM) 17. maaliskuuta 2024 kello 19.12 (EET)[vastaa]

@Ville Siliämaa Pystyisitkö napsaisemaan tähän artikkeliin ääninäytteitä. Kuten muissa yhteyksissä olen useasti todennut, ei tietokoneessani ole CD- tai DVD-asemaa, joten en pysty itse kopioimaan äänilevyjä tietokoneelleni enkä niin muodoin myöskään pätkimään niistä Wikipediaan sopivia ääninäytteitä. Mielestäni sopiva määrä voisi olla yksi ääninäyte A-puolelta ja yksi B-puolelta. Luontevimmat näytekappaleet voisivat olla ”Miksei asioista puhuta” ja ”Sateet tulevat”, sillä ne ovat tunnettuja ja samalla tulisi edustetuksi sekä huumori- että vakavampi osasto. Sanoisin, ettei biisejä tarvitse sen kummemmin ruveta pätkimään, vaan ”Miksein” alusta voi ottaa ensimmäiset 17,6 sekuntia ja ”Sateiden” alusta 28,7 sekuntia. Näin täyttyy Wikipedian ääninäytteitä koskeva sääntö, jonka mukaan näyte saa olla enintään 10 % alkuperäisen kappaleen kestosta. Viimeisen sekunnin voi feidata, jotta ääninäytteen loppu ei kuulosta liian töksähtävältä. ”Tapasin naisesta” voi myöhemmin lisätä näytteen singleä käsittelevään artikkeliin, mikäli sellainen joskus tehdään. Itse näkisin niin, että kaikki Lapparien singlet eivät ole wikimerkittäviä tai jos ovatkin, niistä ei välttämättä ole niin paljoa kerrottavaa, että erillistä artikkelia kannattaisi tehdä. Listoille nousseet singlet ovat tähän kuitenkin poikkeus, sillä niitä voi perustellusti pitää hitteinä. Miihkali (KM) 17. maaliskuuta 2024 kello 19.54 (EET)[vastaa]
Voin koittaa jossakin kohin ääninäytteet ottaa. Siitä onkin aikaa, kun olen viimeksi tänne niitä lataillutkin. Audacityllä helposti saa leikattua pätkät, ja jopa loppuun saa tehtyä jonninmoisen vaimennuksenkin, ettei tosiaan liian töksähtävä loppu tule. --Ville Siliämaa (keskustelu) 17. maaliskuuta 2024 kello 20.30 (EET)[vastaa]
Kiitos paljon. Miihkali (KM) 17. maaliskuuta 2024 kello 20.51 (EET)[vastaa]
Ääninäytteet ladattu, ja lisätty artikkeliin! --Ville Siliämaa (keskustelu) 18. maaliskuuta 2024 kello 22.34 (EET)[vastaa]
Hyvää työtä. Miihkali (KM) 19. maaliskuuta 2024 kello 01.02 (EET)[vastaa]
Virallista suuntaviivaa ei taida olla, mutta perinteisesti (viimeiset n. 15 vuotta) merkittävien esittäjien kaikki singlet on säilytetty. Tietysti kannattaa käyttää harkintaa. Ei kannata tehdä erillisiä artikkeleja singleistä ja kappaleista, joista ei ole oikein mitään kerrottavaa. --Kärrmes (keskustelu) 23. maaliskuuta 2024 kello 18.36 (EET)[vastaa]
Hyvin sanottu. Miihkali (KM) 1. huhtikuuta 2024 kello 17.35 (EEST)[vastaa]
Kannatan lupaavaksi. Tietysti tuo yksi lähdepyyntö olisi hyvä täyttää. Lisäksi ehdotan, että kokoonpanon kappalekohtaisiin tietoihin vaihdettaisiin kappaleiden nimet korvaamaan nykyinen numero- ja vinoviivaviidakko, joka on vaikea hahmotettava, kun pitää vilkuilla milloin numeroita ja milloin ylempänä olevaa kahta kappalelistaa, kun yrittää saada selville, että mitäs kappaleita nyt tarkoitetaankaan. --Kärrmes (keskustelu) 17. maaliskuuta 2024 kello 23.02 (EET)[vastaa]
Voisi ehkä tehdä niin, että muusikkoluettelossa todettaisiin yksinkertaisesti vain se, ketkä lauloivat ja ketkä eivät (Noponen ei tainnut laulaa). Leipätekstin kappale-esittelyihin voisi puolestaan lisätä tiedon siitä, kuka kappaleessa laulaa. Miihkali (KM) 18. maaliskuuta 2024 kello 18.37 (EET)[vastaa]
Voisi olla parempi. Etenkin kun huomasin, että lähteeksi merkityssä takakannessa ei näytä olevan merkittynä sitä, kuka laulaa missäkin kappaleessa. --Kärrmes (keskustelu) 18. maaliskuuta 2024 kello 18.51 (EET)[vastaa]
Kyllähän laulajan äänestä tunnistaa, eli siinä mielessä kappale itsessään voisi riittää lähteeksi. Teostoon on soittajat ja laulajat luultavasti ilmoitettu kappaleen tarkkuudella. Miihkali (KM) 18. maaliskuuta 2024 kello 18.57 (EET)[vastaa]
Täydensin nyt Kappalemateriaali-alalukua käyttäen lähteenä albumia itseään. Jos se katsotaan riittämättömäksi lähteeksi, lisäykseni voi kumota. Miihkali (KM) 21. maaliskuuta 2024 kello 15.25 (EET)[vastaa]
Tätä gradua voisi varmaankin käyttää lähteenä. Kirjoittaja on sittemmin tehnyt aiheesta kokonaisen kirjan, joten gradua voitaneen pitää riittävän laadukkaana Wikipedian lähteeksi. Miihkali (KM) 21. maaliskuuta 2024 kello 21.43 (EET)[vastaa]
Laajensin artikkelia hieman. Miihkali (KM) 29. maaliskuuta 2024 kello 16.13 (EET)[vastaa]
Onhan tämä helposti lupaavalla tasolla. --PtG (keskustelu) 23. maaliskuuta 2024 kello 10.34 (EET)[vastaa]
Itse menin jo kannattamaan, mutta tuo yksi lähdepyyntö pitäisi täyttää, näyttää ikävältä. --Kärrmes (keskustelu) 23. maaliskuuta 2024 kello 18.24 (EET)[vastaa]
Kelpaisikohan tuohon lähteeksi ihan albumin kanteen painetut tekijätiedot? Miihkali (KM) 23. maaliskuuta 2024 kello 19.59 (EET)[vastaa]
Merkitsin nyt jonkinlaisen lähteen. Sanokaa, jos se ei kelpaa, niin keksitään jotain muuta. Miihkali (KM) 1. huhtikuuta 2024 kello 17.08 (EEST)[vastaa]
Eiköhän tuo käy. --Kärrmes (keskustelu) 1. huhtikuuta 2024 kello 22.52 (EEST)[vastaa]
Merkitsen artikkelin lupaavaksi ja arkistoin. Miihkali (KM) 2. huhtikuuta 2024 kello 10.41 (EEST)[vastaa]