Luv’

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun


Luv’
Tiedot
Toiminnassa 1976 - 1981
1989 - 1993
2005-
Tyylilaji popmusiikki
Jäsenet

Marga Scheide, laulu (1976-1981, 1989-1993, 2005-)
José Hoebee, laulu (1976-1981, 2005-)
Patty Brard, laulu (1976-1980, 2005-)

Entiset jäsenet

Diana van Berlo, laulu (1989-1993)
Ria Thielsch, laulu (1980-1981)
Michelle Gold, laulu (1989-1993)

Aiheesta muualla
Kotisivut


Luv’ on Alankomaista kotoisin ollut musiikkiyhtye, joka aloitti toimintansa 1970-luvulla. Ryhmän perusti tuottaja Hans van Hemert. Yhdessä säveltäjä Piet Souerin ja manageri Han Meijerin kanssa he kirjoittivat kappaleen My Man, jonka jälkeen valittiin kolme naista, punatukkainen José Houbee, blondi Marga Scheide ja brunette Patty Brard, joista muodostettiin Luv'. Kappaleesta muodostui hitti sekä Alankomaissa että Belgiassa.

Vuonna 1977 televisio-ohjelmaan nimeltä Waldolala tarvittiin tunnuslaulu ja Luv' äänitti kappaleen U.O. me (you owe me) josta tuli heidän seuraava hittinsä. Sitä seurasi You're the Greatest Lover josta tuli heidän ensimmäinen ykköshittinsä ja heistä tuli eräs kotimaansa suosituimmista yhtyeistä. Yhtye saavutti menestystä myös Sveitsissä, Englannissa, Saksassa ja Ranskassa. He äänittivät kolmannen albuminsa myös espanjaksi ja siitä tulikin menestys Espanjassa.

Patty Brard jätti yhtyeen 1980 ja hänen tilalleen tuli Ria Tielsch. Uusi ryhmä ei kuitenkaan menestynyt enää yhtä hyvin ja yhtye lakkautettiin. 1980- ja 1990-lukujen vaihteessa yhtye yritti comebackia mutta menestys jäi vaisuksi. 2005 ryhmä aloitti jälleen toimintansa.

  • With Luv - 1978
  • Greatest Hits - 1979
  • Lots of Luv' - 1979
  • True Luv' - 1979
  • Forever Yours - 1980
  • Babe & Luv', Greatest Hits - 1981
  • Goodbye - 1981
  • For You - 1989
  • Sincerly Yours - 1991
  • Megamix - 1992
  • All you need is luv' - 1993
  • Luv' Gold - 1993
  • You're The Greatest LUVer - 1998
  • Luv' -2001
  • Hollands Glorie - 2002
  • 25 jaar na Waldolala - 2005
  • Completely in Luv' - 2006
  • My Man / Don't Let Me Down - 1977
  • Dream Dream / Hang On - 1977
  • U.O.Me / Hang On - 1978
  • You're The Greatest Lover / Everybody's Shakin' Hands On Broadway - 1978
  • Trojan Horse / Life is on my Side - 1978
  • Eres Mi Mejor Amante / You're The Greatest Lover - 1978
  • Casanova / D.J. - 1979
  • Eeny Meeny Miny Moe / I.M.U.R. - 1979
  • Ooh Yes I Do / My Guy - 1979
  • Si, Que Si / Ooh Yes I Do - 1979
  • Who Do You Wanna Be / I.M.U.R. - 1979
  • Ann Maria / Flash - 1980
  • One More Little Kissie / I win it - 1980
  • My Number One / The show must go on - 1980
  • Tingalingaling / Billy The Kid - 1981
  • Hitpack - 1989
  • Welcome To My Party- 1989
  • Hasta Manana - 1990
  • Hitmedley - 1990
  • He's My Guy - 1991
  • Jungle Jive - 1991
  • The Last Song - 1991
  • This Old Heart Of Mine - 1992
  • Megamix '93 - 1993
Tämä yhtyeeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.