Marita Laukkanen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Marita Laukkanen on suomalainen taloustieteilijä. Hän työskentelee johtavana ekonomistina Valtion taloudellisessa tutkimuskeskuksessa ja on erikoistunut muun muassa ympäristöpolitiikan arviointiin ja energiakysymyksiin. Laukkanen on Helsingin yliopiston taloustieteen dosentti.[1][2]

Laukkanen on koulutukseltaan taloustieteen tohtori. Hän väitteli tohtoriksi Kalifornian yliopistossa Berkeleyssä vuonna 2001.

Julkisuudessa Laukkanen on Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen edustajana vuonna 2016 kritisoinut Sipilän hallituksen lakiesitystä "Päästökaupasta johtuvien epäsuorien kustannusten kompensaatiosta".[3][4][5]

Laukkanen on kritisoinut että Rinteen hallituksen syyskuussa 2019 julkistetusta ensimmäisestä budjetista puuttuu konkretia. Laukkasen näkemyksen mukaan hallitus ottaa pieniä haparoivia askelia, vaikka "nyt pitäisi olla menossa jämerillä loikilla eteenpäin". Tavoite siitä että Suomi olisi hiilineutraali vuoteen 2035 mennessä, on hänen mukaansa hallituksen toimien perusteella kaukana. Laukkanen epäilee, että hallitus ei ole hahmottanut, miten kovan tavoitteen se on itselleen asettanut.[6]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä tieteilijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.