Matthias Lanzinger

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Matthias Lanzinger

Matthias Lanzinger (s. 9. joulukuuta 1980 Abtenau, Itävalta) on itävaltalainen alppihiihtäjä. Lanzinger kilpaili maailmancuptasolla vuosina 2004–2008. Vuonna 2008 hän kaatui pahoin supersuurpujottelun maailmancupkisassa Norjassa ja hänen säärensä jouduttiin amputoimaan. Vammautumisensa jälkeen hän on osallistunut vammaisurheilukilpailuihin.

Lanzinger saavutti nuorten MM-hopeaa pujottelussa vuonna 2000. Kaudella 2003–2004 hän voitti Euroopan cupin kokonaiskilpailun. Lanzinger ylsi urallaan kerran palkintopallille alppihiihdon maailmancupissa, oltuaan kolmas super-G:ssä Beaver Creekissä joulukuussa 2005.

Maaliskuussa 2008 maailmancupin osakilpailussa Kvitfjellin super-G:ssä Lanzinger kaatui laskussaan törmättyään porttiin ja paiskautui turvaverkkoihin. Hänen toisen suksensa siteen irrotusmekanismi (jonka tulisi turvallisuuden vuoksi irrottaa suksi jalasta laskijan kaatuessa, jottei suksi rinteeseen tarttuessa vääntäisi jalan osia sijoiltaan tai poikki) ei toiminut kunnolla ja Lanzingerin jo murtunut jalka ei antanut kylliksi vastusta suksen irrottamiseksi hänen kieriessään mäkeä alas kohti turvaverkkoja ennen kuin oli jo liian myöhäistä. Hän sai jalkaansa myös avomurtuman. Hänet kuljetettiin ensin lillehammerilaiseen sairaalaan ja sieltä helikopterilla oslolaiseen sairaalaan. Myöhemmin kävi ilmi, ettei hänen vaurioitunutta jalkaansa pystytä pelastamaan parantumattoman kudosvaurion vuoksi, joten Lanzingerin vasen jalka amputoitiin polven alapuolelta.[1] Huhtikuun alussa 2008 Lanzinger otti ensimmäiset askeleensa proteesin kanssa.[2] Lanzingerin hoitotoimenpiteitä on kritisoitu ja joidenkin arvioiden mukaan hänen jalkansa olisi voitu pelastaa, minkä johdosta Lanzinger on ilmoittanut haastavansa kisajärjestäjät ja oslolaisen sairaalan oikeuteen.[3]

Lanzinger teki paluun alppihiihtokilpailuihin marraskuussa 2011 kun hän kilpaili Alankomaissa liikuntavammaisten alppihiihtocupissa.[4] Vuoden 2014 talviparalympialaisissa hän saavutti hopeaa supersuurpujottelussa ja alppiyhdistetyssä.[5] Vuoden 2015 para-alppihiihdon MM-kilpailuissa hän saavutti kaksi hopeaa ja kaksi pronssia.[6]

  1. Itävallan hiihtoliitto: Lanzingerin amputaatio oli ainoa vaihtoehto 4.3.2008. MTV3. Viitattu 3.4.2008.
  2. Amputoitu alppihiihtäjä otti ensi askeleensa 2.4.2008. MTV3. Viitattu 3.4.2008.
  3. Jalkansa menettänyt Lanzinger vaatii norjalaisilta "vähintään 100 000 euroa". Helsingin Sanomat, 27.11.2008. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 27.11.2008.
  4. Jalkansa menettänyt alppihiihtäjä teki paluun mtv3.fi. 17.11.2011. MTV3.fi. Viitattu 18.11.2011.
  5. IPC Historical Results Archive paralympic.org. Viitattu 28.3.2018. (englanniksi)
  6. IPC Alpine Skiing World Championships - (Alpine Skiing) Biography Overview : LANZINGER Matthias paralympic.org. Viitattu 28.3.2018. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.