Pasi Vainionperä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pasi Vainionperä (s. 27. helmikuuta 1983 Tampere) on suomalainen laulaja.

Pasi Vainionperä valittiin Iskelmäartisti 2009 -voittajaksi Jämsän Himoksessa järjestetyllä Iskelmäfestivaalilla heinäkuussa 2009.[1] Toiseksi kisassa ylsi aiemmin DCX-yhtyeen laulajana toiminut Katri Metso.

Vainionperä sai palkinnoksi Iskelmäartisti-voitostaan levytyssopimuksen kansainvälisen Warner Musicin kanssa sekä keikkamyyntisopimuksen ohjelmatoimisto Popgramin kanssa.

Pasi Vainionperän ensimmäinen single, Petri Munckin käsialaa oleva Rakkaudessa suuria julkaistiin syyskuussa 2009. Se ylsi ensimmäisellä viikollaan radiokanava Iskelmän kuulijalistan toiselle sijalle ja oli vuonna 2010 kaupallisten radioiden 21. soitetuin kappale. Toinen single, Ole totta, julkaistiin tammikuussa 2010 MySpacessa. [1]

Warner Music julkaisi Vainionperän debyyttialbumin Rakkaudessa suuria 26. toukokuuta 2010. Albumi valittiin paikallisradioiden toimesta kuukauden levyksi.[2]

Marraskuussa 2016 Sony Music Entertainment julkaisi Vainionperän singlen nimeltään Rakkauden rikollinen, jonka sanoitus ja osittain myös sävellys ovat Vainionperän omaa kädenjälkeä. [3]

  1. a b Pasi Vainionperä Auraviihde. Arkistoitu 29.7.2014. Viitattu 29.7.2014.
  2. Kuukauden Levyt 2010 – Radio Musa & Hitit www.hitit.fi. Viitattu 24.1.2018.
  3. Pasi Vainionperä artistisivu ja Pasi Vainionperän keikat netissä Gramofoni. Viitattu 24.1.2018.
Tämä muusikkoon liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.