Pertti Eloranta

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Pertti Vesa Eloranta (s. 1943) on suomalainen limnologi. Hän on Helsingin yliopiston emeritusprofessori. Hän oli limnologian vuodesta 1989.[1]

Eloranta väitteli tohtoriksi 1970 Turun yliopistossa. Hänen väitöskirjansa käsitteli Mäntän sulfiittiselluloosatehtaan päästöjen vaikutuksia vesikasveilla.[2]

Valmistuttuaan Eloranta työskenteli vuodesta 1970 Jyväskylän yliopiston bio- ja ympäristötieteiden laitoksella (vielä tuolloin nimellä biologian laitos) kasvitieteen assistenttina.[3] Bio- ja ympäristötieteiden laitos oli syksyllä 1970 vasta aloittamassa toimintaansa.[4] Laitoksen ensimmäiseksi johtajaksi valittiin kaudelle 1970–1971 vt. professori Juhani Kohonen.[4]

Elorannan aloittaessa laitoksella syksyllä 1970 toimitilojen remontti oli vielä kesken, joten henkilöstö ei päässyt heti aloittamaan opetusta.[3]

Eloranta työskenteli 1970- ja 1980-luvuilla Jyväskylässä biologian laitoksella erilaisissa opetus- ja tutkimusviroissa. Hän osallistui myös matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan hallintotoimiin istuessaan tiedekuntaneuvoston jäsenenä kaudella 1971–1974.[5] Vuonna 1989 hän siirtyi Helsingin yliopistoon saatuaan sieltä viran limnologian professorina. Hän jäi eläkkeelle vuonna 2006.[6]

Eloranta on uransa aikana julkaisut useita teoksia. Hän on kirjoittanut joitakin oppikirjoja hydrologian ja kasvibiologian aloilta. Lisäksi hän on julkaissut lukuisia luentopapereita.

  • Keurusselän fysikaalis-kemiallinen perusselvitys 1971. Tampere : Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys 1972. ISSN 0781-8645
  • Vesikasvikurssi: 1, Vesimakrofyytit. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 1977. ISSN 0780-0827; 27
  • Vesikasvikurssi: 2, Kasviplankton. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, 1984. ISSN 0780-0827; 28
  • Suomen makeanveden piilevät ja niiden käyttö vesien monitoroinnissa. Helsinki: Helsingin yliopisto, Limnologian ja ympäristönsuojelun laitos, 2000.
  • Jari Eloranta: Jyväskylän matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta 1965-1995. Opettajankoulutuksen laajentamispyrkimyksistä monialaiseen tiedekuntaan. (1995). Jyväskylä: Gummerus. ISBN 951-34-0622-9
  1. Facta 2001, Täydennysosa 1990, WSOY 1990, s. 242
  2. Pertti Elorannan väitöskirjan tiedot (Arkistoitu – Internet Archive) Kansalliskirjasto Finna. Viitattu 12.9.2016. (englanniksi)
  3. a b Jorma Eloranta: Biologian laitos ponnisti tyhjästä (2015), s. 120. Teoksessa Mari Heikkilä (toim.): Sattumaa, haperotatteja ja keltainen syklotroni. Aikalaistarinoita Jyväskylän yliopiston matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan 50-vuotiselta taipaleelta. Jyväskylän yliopisto, 2015. ISBN 978-051-39-6303-3
  4. a b Jari Eloranta: Jyväskylän matemaattis-luonnontieteellinen tiedekunta 1965–1995 (1995), s. 145
  5. Jari Eloranta (1995), s. 139.
  6. Toimintakertomus 2006 (Arkistoitu – Internet Archive) Suomen limnologinen yhdistys, 2006. (PDF). Viitattu 12.9.2016.