Petteri Saario

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Petteri Saario
Petteri Saario
Petteri Saario
Henkilötiedot
Syntynyt3. marraskuuta 1961 (ikä 62)
Lahti
Aiheesta muualla
Viralliset kotisivut
IMDb
Elonet

Petteri Saario (s. 3. marraskuuta 1961 Lahdessa)[1] on suomalainen dokumentintekijä. Hän ohjaa, kuvaa, tuottaa, käsikirjoittaa ja leikkaa dokumenttielokuvia ja -ohjelmia. Saarion dokumentit kertovat pääsääntöisesti ihmisen ja luonnon suhteesta. Hän johtaa tuotantoyhtiö DocArtia.[2]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Petteri Saario siirtyi ympäristötoimittajasta dokumenttiohjaajaksi vaiheittain 1990-luvun aikana. Ennen dokumentaristin uraa Saario työskenteli muun muassa Yleisradiossa ympäristötoimittajana ja luonnonsuojelujärjestöissä. [3] Ensimmäisen dokumenttielokuvansa hän teki vuonna 1990-luvun alkupuoliskolla. Vuonna 1994 valmistunut Yhden hevosvoiman monitoimikone kertoi hevosmetsurien paluusta.[4]

Petteri Saario on yli neljännesvuosisadan jatkuneen dokumentaristin uransa aikana ohjannut yli 20 dokumenttielokuvaa. Miltei kaikki dokumenttinsa hän on myös tuottanut, käsikirjoittanut, kuvannut ja leikannut.[5] Hänen elokuviaan on palkittu kotimaisilla ja ulkomaisilla festivaaleilla, muun muassa Grand Awardilla Aasian suurimmilla luontoelokuvafestivaaleilla Japanissa[6] ja Silver Horn Awardilla Krakovan elokuvajuhlilla.[7] Hänen dokumenttielokuviaan ja -sarjojaan on esitetty Suomen ohella useissa muissa maissa. Kaksi hänen dokumenttielokuvistaan on edustanut Suomea Prix Europan loppukilpailussa Berliinissä, hän on saanut Kouran ja Turkin elokuvakriitikoiden palkinnon ja hänen dokumenttejaan on esitetty Moskovan elokuvajuhlilla, DocPointissa sekä Pohjoismaiden suurimmilla elokuvajuhlilla Göteborgissa. Saarion dokumentteja on osallistunut noin 40 festivaalille 14 maassa ja neljässä maanosassa. Vuonna 2009 Yle TV2 nimesi Saarion Vuoden kumppaniksi. Hän on saanut myös Porvoon kaupungin kulttuuripalkinnon ja Porvoon taideyhdistys on palkinnut hänet vuoden kulttuuriteosta. Omien tuotantojensa lisäksi hän on toiminut kuvaajana muiden tuottamissa dokumenttielokuvissa.[8] Vuonna 2019 valmistui Petteri Saarion ensimmäinen lapsille suunnattu luontodokumenttielokuva Vedenneito, jonka hän teki yhteistyössä tuottaja Elina Pohjolan kanssa.[9] Vedenneito alkoi Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK:n, Suomen elokuvasäätiön ja Ylen Kids@Docs-pilottihankkeesta, jossa haettiin uudenlaisia lapsille suunnattuja sisältöjä.[10]

Petteri Saario on tehnyt myös useita dokumentaarisia TV-sarjoja Yleisradiolle. Sarjojen dokumentteja on palkittu Suomessa ja ulkomailla, Vuoden 2013 lopulla TV1:ssä esitetty Veden saartamat keräsi yli viisi miljoonaa katsojaa, ollen katsotuimpia Suomen televisiossa esitettyjä dokumenttisarjoja.[11] Vuonna 2016 Ylen Luontovuoden aloittanut dokumenttisarja Erämaan lumo oli myös katsojasuosikki, sarjan ensimmäinen osa oli TV1:n katsotuin ohjelma heti uutisten ja urheiluruudun jälkeen. [12] Kaupunkiluonnosta kertova TV1:ssä esitetty Asvalttiviidakot-dokumenttisarja oli osa vuonna 2017 vietetetyn Suomen itsenäisyyden virallisen juhlavuoden ohjelmaa.[13] Dokumenttisarjaan liittyi kaupunkiviljelyyn innostava Syötävä kaupunki -kampanja. [14]

Dokumenttielokuvien ja -sarjojen ohella Petteri Saario on ohjannut ja kuvannut poikkitaiteellisia teoksia. Suomen 90-vuotisen itsenäisyyden juhlaelokuvaksi valmistuneessa Kansanluonnossa[15] yhdistyivät elokuva ja elävä musiikki. Teos palkittiin kahdella kansainvälisellä palkinnolla. Vuoden 2014 maaliskuussa valmistuneessa Veden perintö -teoksessa luontoelokuva, elävä nykykansanmusiikki ja nykytanssi olivat vuoropuhelussa keskenään. Teos esitettiin Suomen luonnon päivän pääjuhlassa Haltiassa sekä muun muassa Frankfurtin kirjamessujen Suomen paviljongissa ja Loikka-festivaaleilla Helsingissä.[16]

Saario on myös ohjannut ja kuvannut useita elokuvateoksia luontokeskuksiin. Vuonna 2013 avatussa Suomen luontokeskus Haltiassa Saario toimi päänäyttelyn dramaturgisena neuvonantajana ja sisällötuottajana useille näyttelyn teoksille.[17] Lisäksi hän on kuvannut ja ohjannut muita lyhyt-, yritys- ja mainoselokuvia: muun muassa Matkailun edistämiskeskuksen Visit Finland -sivustolle.[18]

Syksyllä 2018 Petteri Saario julkaisi ensimmäisen kirjansa Luonnon lumo, joka kertoo luonnon hämmästyttävästä vaikutuksesta hyvinvointiimme ja terveyteemme.[19]

Dokumentit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Vedenneito
    • Luontodokumentti 13-vuotiaan Emikan ja hänen serkkunsa Antin riemukkaista hetkistä Saimaan saaristossa järviluonnon keskellä 2019.
    • Käsikirjoittaja, ohjaaja
  • Aktivisti
    • Dokumenttielokuva kaivosmiehen tyttären taistelusta kansainvälistä kaivosjättiä vastaan, kuvaus Lapin arvokkaimman suon kohtalosta. Tuotantoyhtiö DocArt, Yle Dokumenttiprojekti, Suomen elokuvasäätiö, AVEK, 2017
    • Tuottaja, käsikirjoittaja, ohjaaja, kuvaaja, leikkaaja
  • Autiomaa
  • Utsjoen Beckhamit
    • Dokumenttielokuva nykypäivän saamelaisuudesta kolmen sukupolven silmin. 73 min. Tuotantoyhtiö DocArt , YLE Yhteistuotannot, NDR, 2010
    • Tuottaja, käsikirjoittaja, ohjaaja, kuvaaja, leikkaaja
  • Sergei Verenseisauttaja
    • Dokumenttielokuva omavaraistaloudesta, pohjoisesta luonnosta ja pojan kasvusta mieheksi keskellä ikimetsiä. 102 min.
    • Tuotanto Taiga Films Oy, YLE Yhteistuotannot, NDR, Suomen elokuvasäätiö, 2008
    • Tuottaja (ohjaus, käsikirjoitus, kuvaus ja leikkaus yhdessä Juha Taskisen kanssa)
  • Kansanluonto
    • Rajat ylittävä itsenäisyyden juhlavuoden elokuva Suomen ja suomalaisten luonnosta. 57 min.
    • Tuotantoyhtiö DocArt, YLE Yhteistuotannot
    • Tuottaja, käsikirjoittaja, ohjaaja, kuvaaja, leikkaaja
  • Sven Quijote
  • Sisukivi (The Sisu Stone)
    • Dokumenttielokuva pienen perheen elämästä Ahvenanmaan ulkosaaristossa merikotkien ja hylkeiden keskellä, 63 min.
    • Tekstivirta, NDR, Yle Teema
    • Valmis 2004, ensiesitys 2006
    • Käsikirjoittaja, ohjaaja, tuottaja, kuvaaja, leikkaaja
  • Kalavale (When the Cod Ran Out)
  • Minne hepo sinne reki (Village of the Sleeping Beauty)
    • Dokumenttielokuva selviytymisen ihmeestä, henkilökuva Viktor ja Maria Popovista Vienan Karjalan Paanajärven kylästä, 53 min.
    • Taiga Films Oy, Yle TV1 ja NDR (Saksa) 2001.
  • Wild Wild Canary –Guanchen viimeinen vihellys (Wild Wild Canary – The Last Whistle of the Guanche)
    • Dokumenttielokuva Kanariansaarten luonnosta ja kulttuurista ja hallitsemattoman massaturismin aiheuttamista tunnoista, 54 min.
    • Tuotantoyhtiö Tekstivirta & YLE TV1, 2000.
    • Käsikirjoittaja, ohjaaja, tuottaja, kuvaaja
  • Kutsu Usambarasta (Call from Usambara)
    • Dokumenttielokuva Afrikan ”Galapagoksesta”: luontoparatiisista ja vuoristosademetsästä, jonka suomalaiset ensin yrittivät tuhota, sitten pelastaa, 33 min.
    • Tuotantoyhtiö Tekstivirta & Yle TV2 ja Yle Teema, 2002
    • Tuottaja, kuvaaja, ohjaaja, käsikirjoittaja
  • Halvan herkun kallis tie (How Cheap Is Your Banana?)
  • Beef
    • Dokumenttielokuva eurooppalaisesta pihvibisneksestä
    • Kansainvälinen yhteistuotanto: Yle TV2 ja George Weiss Production, 1997
    • Kuvausten ohjaus ja järjestelyt Suomessa, suomenkielinen versiointi
  • Kuusi tuhatta kiloa kastematoja
    • Dokumenttielokuva luomuviljelijästä, lehmästä ja kurjesta, 60 min.
    • Tuotantoyhtiö Tekstivirta & Yle TV2, 1996.
    • Käsikirjoittaja, ohjaaja, tuottaja

Dokumenttisarjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Asvalttiviidakot
    • 6-osainen dokumenttisarja kaupunkiluonnosta 6 x 30 min. Tuotantoyhtiö DocArt, Yle, 2016.
    • Tuottaja, käsikirjoittaja, ohjaaja, kuvaaja, leikkaaja
  • Erämaan lumo
    • 6-osainen dokumenttisarja suomalaisista erämaista. 6 x 30 min. Tuotantoyhtiö DocArt, Yle, 2016.
    • Tuottaja, käsikirjoittaja, ohjaaja, kuvaaja, leikkaaja
  • Veden saartamat
    • 6-osainen dokumenttisarja Suomen saaristoista ja saaristolaisuudesta, 6 x 30 min. Tuotantoyhtiö DocArt, YLE, 2013.
    • Tuottaja, käsikirjoittaja, ohjaaja, kuvaaja, leikkaaja
  • Järviemme helmet
    • 6-osainen dokumenttisarja Suomen järvistä, 6x 30 min. Tuotantoyhtiö DocArt, Yle TV2, 2012.
    • Tuottaja, käsikirjoittaja, ohjaaja, kuvaaja, leikkaaja
  • Rajankäyntiä
    • 6-osainen dokumenttisarja Suomen ja Venäjän rajasta. 6 x 30 min. Tuotantoyhtiö DocArt yhteistyössä Yle TV2:n kanssa, 2009
    • Tuottaja, käsikirjoittaja, ohjaaja, kuvaaja, leikkaaja
  • Jokiemme helmet
    • Kuusiosainen dokumenttisarja Suomen joista, 6 x 30 min., Tuotantoyhtiö DocArt, 2006
    • Käsikirjoittaja, ohjaaja, tuottaja, kuvaaja, leikkaaja
  • Itämeren helmet
    • Kuusi dokumenttia löytöretkestä Itämeren luontoon ja merestä elävien ihmisten arkeen pintaa syvemmältä, 6 x 45 min. Tekstivirta, Yle TV2, 2004
    • Käsikirjoittaja, ohjaaja, tuottaja, kuvaaja

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Petteri Saario ČSFD.cz. Viitattu 15.4.2016.
  2. Erämaan lumo: Napanuora sivilisaatioon katkeaa yle.fi. Viitattu 15.4.2016.
  3. Poimintoja: Luontodokumentaristi Petteri Saario kehottaa välttämään luonnosta liiaksi eristäviä varusteita Kymen Sanomat. Arkistoitu 5.4.2016. Viitattu 15.4.2016. fi-FI
  4. Rolf Gabrielsson: Dokumentteja tekevä käsityöläinen Porvoon energian asiakaslehti. 2/2009. Porvoon Energia -yhtiöt. Arkistoitu 24.4.2016. Viitattu 15.4.2016.
  5. Saario, Tiina: Petteri Saarion CV Wildfinin kotisivut. 11.1.2014. DocArt. Viitattu 15.4.2016.
  6. Minne hepo sinne reki sai pääpalkinnon Japanissa Kaleva.fi. Viitattu 15.4.2016.
  7. Sergei Verenseisauttaja menestyy maailmalla Uusimaa. Arkistoitu 6.5.2016. Viitattu 15.4.2016.
  8. Saario, Tiina: Petteri Saarion CV Wildfinin kotisivut www.wildfin.com. 11.1.2014. DocArt. Viitattu 15.4.2016.
  9. Elokuva-arvostelu: Luontodokumentti nuorten näkökulmasta on loistava idea – Vedenneito vyöryttää valkokankaalle unenomaisen hienoja kuvia Helsingin Sanomat. 4.4.2019. Viitattu 17.4.2019.
  10. Uusi kotimainen tuotantoprojekti lasten dokumenttisisällöille | Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus AVEK www.sttinfo.fi. Viitattu 17.4.2019. [vanhentunut linkki]
  11. Tapio, Vesa: Saimaa kiinnosti eniten Veden saartamien katsojia Länsi-Savo. 21.01.2014. Länsi-Savo. Arkistoitu 23.4.2016. Viitattu 15.4.2016.
  12. kerttuvali: Ylen Luontovuosi lähti komeasti käyntiin! Kanavavahti. 3.3.2016. Viitattu 17.4.2019. (englanniksi)
  13. Asvalttiviidakot – Sukellus urbaaniin luontoon yle.fi. Viitattu 17.4.2019.
  14. Syötävä kaupunki | Luonto | yle.fi yle.fi. Viitattu 17.4.2019.
  15. Kansanluonto yle.fi. Viitattu 15.4.2016.
  16. Veden perintö juhlistaa Suomen luonnon päivää Uusimaa. Arkistoitu 6.5.2016. Viitattu 15.4.2016.
  17. Teoksia näyttelyihin www.wildfin.com. Viitattu 15.4.2016.
  18. Petteri Saarion uusi dokumenttisarja taltioi elämää saaristossa Uusimaa. Arkistoitu 5.5.2016. Viitattu 15.4.2016.
  19. Luonnon lumo Readme.fi. Viitattu 17.4.2019.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]