Popkult

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Popkult
Kestoaika 30 minuuttia
Pääosissa Hinni Aarninsalo
Silvia Modig
Vakiovieraat
Paulina Ahokas
Jessi Frey
Jarkko Hentula
Kimi Kärki
Paleface
Alkuperämaa  Suomi
Verkko Yle Teema
Esitetty 4. kesäkuuta 2008 – 27. kesäkuuta 2011
Tuotantokausia 4
Jaksoja 72
Tuotanto
Tuotantoyhtiö(t) Yle
Aiheesta muualla
IMDb

Popkult oli Yle Teeman populaarikulttuuria ja sen ilmiöiden taustoja pohtiva 30-minuuttinen keskusteluohjelma. Popkult alkoi kesäkuussa 2008, alussa juontajana oli Hinni Aarninsalo ja myöhemmin Silvia Modig. Sarja päättyi vuonna 2011,[1] jolloin esitettiin edellisenä vuonna kuvatut, mutta esittämättä jääneet jaksot.

Ohjelman keskeisenä väitteenä oli, että populaarikulttuuri on länsimaissa merkittävämpi arvovaikuttaja kuin kirkko, journalismi tai poliitikot. Esimerkiksi televisiosarja 24:n vuosina 2001–2005 lähetettyjen jaksojen "Yhdysvaltain ensimmäisen mustan presidentin" David Palmerin roolin on arvioitu ratkaisseen Barack Obaman valinnan Yhdysvaltain presidentiksi vuonna 2008.kenen mukaan?

Popkultin vakiovieraita olivat promoottori Hanna Backända, kansalainen Rosa Meriläinen, muusikko Karri Miettinen alias Paleface ja käsikirjoittaja Kaisa Pylkkänen.

Popkultissa on käsitelty muun muassa kriitikkoja, vartaloa, parisuhdetta, viinaa, politiikkaa ja lapsia, joihin kaikkiin populaarikulttuurilla on iso vaikutus. Vieraina ovat käyneet Elina Knihtilä, Madventuresin juontajat, Ismo Alanko, André Wickström, Kauko Röyhkä, Chisu, Jouni Hynynen, Joey DeMaio, Miitta Sorvali, Mariko Pajalahti, Antti Hyyrynen, Heli Sutela, Paula Noronen, Läjä Äijälä, Ilkka Alanko, Jarkko Martikainen, Aija Puurtinen, Mikko Leppilampi, Wallu Valpio, Wilma Schlizewski, Jani Toivola ja Marco Bjurström.

Popkultin tuotti Yleisradion Yle Viihde. Työryhmään kuuluivat Pia Asikainen, Tulikukka de Fresnes, Olli Laine, Minna Lindroos, Markku Mastomäki, Silvia Modig, Sari Niemi, Jaakko Siiskonen, Nuutti Takkinen, Päivi Valtanen, Laura Vähähyyppä ja Lauri Ylitalo.

Ensimmäinen tuotantokausi[2]

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jakso Aihe Vieraat Ensiesitys
1. Väkivalta Jessi Frey
Karri Miettinen
Jarkko Hentula
4. kesäkuuta 2008
2. Rappio Matthau Mikojan
Vappu Rossi
Paleface
11. kesäkuuta 2008
3. Hulluus Sofi Oksanen
Olavi Uusivirta
Kimi Kärki
18. kesäkuuta 2008
4. Seksi Riku Korhonen
Annamari Vänskä
Jarkko Hentula
25. kesäkuuta 2008
5. Kuolema Kaarle Viikate
Jyrki Nissinen
Miina Supinen
2. heinäkuuta 2008
6. Sankarit Mikko Nousiainen
Annamari Vänskä
Janne Mäkelä
9. heinäkuuta 2008
7. Jumala Jippu
Perttu Häkkinen
Kimi Kärki
16. heinäkuuta 2008
8. Sci-fi Esko Valtaoja
A. W. Yrjänä
Jessi Frey
23. heinäkuuta 2008
9. Perhe Jonne Aaron
Paleface
Annamari Vänskä
30. heinäkuuta 2008
10. Sota Paulina Ahokas
Jarkko Hentula
Paleface
6. elokuuta 2008
11. Rakkaus Herra Ylppö
Vappu Rossi
Jarkko Hentula
13. elokuuta 2008
12. Salaliitot Iso H
Jessi Frey
Kimi Kärki
20. elokuuta 2008
13. Vapaus Reino Nordin
Paulina Ahokas
Jessi Frey
27. elokuuta 2008
14. 666 Kimi Kärki
Chrzu
Aiju Salminen
Albert Witchfinder
3. syyskuuta 2008
15. Rikos Maria Järvenhelmi
Dome Karukoski
Janne Mäkelä
10. syyskuuta 2008
16. Huumeet Jon Sundell
Mikko Salasuo
17. syyskuuta 2008
17. Kapina Paleface
Paulina Ahokas
MC Raaka Pee
24. syyskuuta 2008
18. Hlbt Kristiina Puukko
Jarkko Hentula
1. lokakuuta 2008
19. Urheilu - 8. lokakuuta 2008
20. Nainen Kauko Röyhkä
Paulina Ahokas
15. lokakuuta 2008
21. Mies Mikko Kouki
Jessi Frey
22. lokakuuta 2008
22. Kauhu Jarkko Hentula
Kimi Kärki
29. lokakuuta 2008
23. Porno Mika Erkkilä
Jessi Frey
5. marraskuuta 2008
24. Nuoruus Katja Ståhl
Jarkko Hentula
12. marraskuuta 2008
25. Viha Taija Holm
Paleface
19. marraskuuta 2008
26. Rikkaus - 26. marraskuuta 2008
27. Ulkopuolisuus Paulina Ahokas
Tuomari Nurmio
3. joulukuuta 2008
28. Venäjä Erkki Seppänen
Anna Laine
10. joulukuuta 2008
29. USA Timo T. A. Mikkonen
Petteri Ahomaa
17. joulukuuta 2008

Toinen tuotantokausi[3]

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jakso Aihe Vieraat Ensiesitys
1. Paskaa vai timanttia? Mariko
Kie von Hertzen
Stefan Wallin
Paulina Ahokas
Wallu Valpio
4. helmikuuta 2009
2. Politiikka Anna Perho
Ruben Stiller
11. helmikuuta 2009
3. Versiointia vai varastamista? Arkko Hentula
Kaisa Pylkkänen
18. helmikuuta 2009
4. Hunoa seksiä Elina Pirinen
Dome Karukoski
25. helmikuuta 2009
5. Poliisi Antti Reini 4. maaliskuuta 2009
6. Julkkikset Wallu Valpio
Mariko Pajalahti
11. maaliskuuta 2009
7. Sensuuri Marika Makaroff 18. maaliskuuta 2009
8. Identiteetti Jani Toivola
Wilma Schlizewski
25. maaliskuuta 2009
9. Auto Jussi Halli
Karri Miettinen
1. huhtikuuta 2009
10 Eläimet Kiti Kokkonen
Mikko Silvennoinen
8. huhtikuuta 2009
11 Lama Wilma Schlizewski 15. huhtikuuta 2009
12 Televisio Liisa Akimof 22. huhtikuuta 2009
13 Suomi Ismo Alanko
Paulina Ahokas
29. huhtikuuta 2009
14 Viina Antti Hyyrynen
Paulina Ahokas
7. lokakuuta 2009
15 Parisuhde Minttu Hapuli
Jarkko Hentula
14. lokakuuta 2009
16 Huumori Elias Koskimies
Heli Sutela
21. lokakuuta 2009
17 Onni Marco Bjurström
Wallu Valpio
28. lokakuuta 2009
18 Vartalo Wilma Schlizewski
Heli Roiha
4. marraskuuta 2009
19 Lyriikat Antti Isokangas
Paleface
11. marraskuuta 2009
20 Kriitikot Ilkka Mattila
Jarkko Hentula
18. marraskuuta 2009
21 DIY Läjä Äijälä
Timo Vuorensola
Tommi Forsström
Laura Heija
25. marraskuuta 2009
22 Lapset Paula Noronen
Jarkko Hentula
2. joulukuuta 2009
23 Joulu Miitta Sorvali
Lotta Backlund
Otto Talvio
9. joulukuuta 2009

Kolmas tuotantokausi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Syksyn 2010 jaksot näytettiin 13. lokakuuta – 10. marraskuuta. Jaksoissa muun muassa öykkäröivät Duudsonit, jotka pohtivat Marja Hintikan kanssa sikailijoiden ja narsistien viehätystä populaarikulttuurissa. Toisessa jaksossa Rakel Liekki ja Paleface yrittivät ymmärtää Kalervo Palsaa ja rakkauden pimeitä puolia.

Jakso Aihe Vieraat Ensiesitys
1. Populaarikulttuuri Laura Haapala
Raimo Pesonen
15. helmikuuta 2010
2. Riippuvuudet Kaisa Pylkkänen
Jarkko Hentula
22. helmikuuta 2010
3. Palkinnot Hanna Backända 1. maaliskuuta 2010
4. Kohu - 8. maaliskuuta 2010
5. Juntit Vesku Jokinen 15. maaliskuuta 2010
6. Ideat Pertti Jarla
Kaisa Pylkkänen
22. maaliskuuta 2010
7. Vaikuttaminen - 29. maaliskuuta 2010
8. Mainokset Pete Veijalainen
Laura Haapala
5. huhtikuuta 2010
9. Kriisi Vallu Valpio
Hanna Backända
12. huhtikuuta 2010
10. Tulevaisuus - 19. huhtikuuta 2010
11. Öykkäröinti ja sikailu - 13. lokakuuta 2010
12. Rakkauden pimeä puoli - 20. lokakuuta 2010
13. Sopivaa vai sopimatonta? - 27. lokakuuta 2010
14. Palvonta - 3. marraskuuta 2010
15. Ruoka - 10. marraskuuta 2010

Neljäs tuotantokausi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Popkult oli vaalikarenssin takia telakalla vuoden 2011 eduskuntavaaleihin asti. Syksyllä 2010 valmistuneet ennen esittämätöntä viisi jaksoa näytettiin vaalien jälkeen toukokuun lopusta alkaen.[4] Hyllytettyjen jaksojen aiheet ovat Yleisradio, kreisibailaaminen, vallankumous, retro ja verkostoituminen.

Jaksot Aihe Vieraat Ensiesitys
1. Verkostot Paleface
Kaisa Pylkkänen
30. toukokuuta 2011
2. Retro Izmo
Arman Alizad
6. kesäkuuta 2011
3. Vallankumous Shaka
Rosa Meriläinen
13. kesäkuuta 2011
4. Greizibailaaminen Marja Hintikka
Joona Kortesmäki
20. kesäkuuta 2011
5. Yleisradio Jarkko Hentula
Maria Pettersson
27. kesäkuuta 2011

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]