Sì (Gigliola Cinquettin kappale)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
”Sì”
Gigliola Cinquetti
Singlen tiedot
 Albumilta Gigliola Cinquetti
 B-puoli ”Il pappagallo verde[1]
 Julkaistu 1974
 Tyylilaji pop

on italialaisen Gigliola Cinquettin single vuodelta 1974. Tyyliltään se on balladi. Sen kirjoittivat Corrado Conti, Daniele Pace, Lorenzo Pilat ja Mario Panzeri. Singlen b-puolena on samojen tekijöiden "Il pappagallo verde".[1] "Sì" julkaistiin myös albumilla Gigliola Cinquetti.[2]

"Sì":n naispuolinen kertojaminä epäröi antautua rakkaudelle, mutta sanoo miehelle lopulta "kyllä" ("E dovevo dirgli sì").[3]

Italiassa järjestettiin toukokuussa 1974 kansanäänestys, jossa kysyttiin, pitäisikö avioeron salliva laki kumota. "Sì" sensuroitiin joksikin aikaa, sillä siinä useaan kertaan toistettu "kyllä" oli avoin tulkinnalle, jonka mukaan laulu kehotti äänestämään lain kumoamisen puolesta. Laulussa sinänsä ei ole mitään avioeroon viittaavaa eikä kantaaottavaa. Kansanäänestys päättyi selvin luvuin lain kumoamista vastaan.[4]

"Sì" oli myös Italian Eurovision edustuskappale vuonna 1974 ja se sijoittui toiseksi. Sensuurin takia Italian televisioyhtiö Rai esitti huhtikuun alussa järjestetyn laulukilpailun vasta myöhemmin.[4]

Cinquetti levytti kappaleesta myös englanninkielisen version "Go (Before You Break My Heart)". Kappaleesta tehtiin myös saksankielinen versio "Sì - Du fängst den Wind niemals ein". "Sì" on ollut suosittu Suomessa, jossa se tunnetaan nimellä "Niin". Kappaleen levyttivät jo 1974 Lea Laven ja Fredi. Myöhemmin sen ovat levyttäneet muun muassa Juhamatti ja Arja Koriseva.[5]

  1. a b Gigliola Cinquetti – Sì Discogs.com. Viitattu 22.3.2023. (englanniksi)
  2. Gigliola Cinquetti – Gigliola Cinquetti Discogs.com. Viitattu 22.3.2023. (englanniksi)
  3. Testo Sì - Gigliola Cinquetti Rock Online Italia. Viitattu 22.3.2023. (italiaksi)
  4. a b Morati, Paolo: Il Sì censurato di Gigliola Cinquetti Indiscreto. 26.10.2016. Viitattu 22.3.2023. (italiaksi)
  5. Sì by Gigliola Cinquetti Secondhandsongs.com. Viitattu 22.3.2023. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]