Sofia Helin

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sofia Helin.

Sofia Margareta Götschenhjelm Helin (s. 25. huhtikuuta 1972 Örebro) on ruotsalainen näyttelijä. Hän valmistui vuonna 2001 Tukholman teatterikorkeakoulusta.

Helin oli vuonna 2005 ehdolla parhaan naispääosan Guldbagge-palkinnon saajaksi roolistaan elokuvassa Takaisin maalle – Masjävlar (2004). Hänellä on ollut muita rooleja esimerkiksi elokuvassa Arn – Temppeliritari (2007) ja sen jatko-osassa Arn – Pohjoinen valtakunta (2008), joissa hän esitti elokuvien päähenkilön Arn Magnussonin rakastettua Cecilia Algotsdotteria.

Vuonna 2011 alkaneessa ruotsalais-tanskalaisessa televisiosarjassa Silta (Bron/Broen) Helin esittää toista pääosaa, rikospoliisi Saga Norénia. Menestynyt, moneen maahan myyty sarja teki Helinistä kansainvälisesti tunnetun.[1] Vuonna 2021 esitetyssä sarjassa Atlantic Crossing hän esittää Norjan kruununprinsessa Märthaa.[2]

Helinin puoliso on Daniel Götschenhjelm, jonka kanssa hän näytteli komediassa Nina Frisk (2007).[3][4] Pariskunnalla on kaksi lasta.[3]

  1. Nurmio, Satu: Silta teki Sofia Helinistä kansainvälisen tähden 22.9.2013. Yle Uutiset. Viitattu 15.10.2013.
  2. Atlantic Crossing Yle Areena. Viitattu 17.1.2021.
  3. a b Laari, Susanna: Silta-sarjan Sofia Helin: Lapsuuteni oli yhtä kaaosta Me naiset. 29.9.2013. Viitattu 30.3.2017.
  4. Nina Frisk (2007) Svensk Filmdatabas. Svenska Filminstitutet. Viitattu 30.3.2017. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä näyttelijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.