Super Trouper (albumi)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Super Trouper
Abba
Studioalbumin Super Trouper kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Äänitetty  helmikuu – lokakuu 1980
 Julkaistu 3. marraskuuta 1980
 Tuottaja(t) Benny Andersson ja Björn Ulvaeus
 Tyylilaji poprock
 Kesto 41.57
 Levy-yhtiö Polar
Muut kannet

Remasteroitu versio (2001)

Abban muut julkaisut
Voulez-Vous
1979
Super Trouper
1980
The Visitors
1981

Super Trouper on ruotsalaisen Abba-yhtyeen seitsemäs studioalbumi. Albumin nimi tulee isoissa konserttitapahtumissa käytettävästä valonheittimestä. Albumi on julkaistu uudelleen uudelleenmasteroituna kolmesti, 1997, 2001 ja 2011. Albumi nousi aikoinaan Englannin listaykköseksi.

Albumilla Abba vähensi diskovaikutteita ja palasi alkuaikojensa poprockiin.[1] Yhtyeen jäsenten keskinäiset avioliitot olivat tähän aikaan jo päättymässä ja kenties siksi albumi on sävyltään vakavampi kuin yhtyeen alkuaikojen teokset. Super Trouper -albumin sanoitukset käsittelevät esimerkiksi yhtyeelle ajankohtaista asiaa eli avioeroa.

Levyn kenties tunnetuin kappale ja Abban klassikoihin lukeutuva "The Winner Takes It All" on kuvaus parisuhteen kariutumisesta. Levyllä on myös uudenvuoden klassikko "Happy New Year" sekä kiertue-elämän rasittavuudesta kertova nimikkokappale, "Super Trouper". Ylemmän sosiaaliluokan elämästä kertova "On And On And On" puolestaan on kunnianosoitus Benny Andersonin suosikkiyhtyeelle The Beach Boysille, mikä kuuluu kappaleen kertosäkeessä johon on lainattu stemmalaulu The Beach Boysin kappaleesta "Do It Again". Levyn ilmestymistä seuraavana vuonna The Beach Boysin laulaja Mike Love levytti kappaleesta cover-version sooloalbumilleen Looking Back with Love[2].

Albumin nimikkoraidasta tehtiin Super Duper -niminen parodia brittiläisessä Ei yhdeksän uutiset -viihdeohjelmassa.

Kaikki laulut kirjoittaneet Andersson ja Ulvaeus.

  1. Super Trouper – 4:11
  2. The Winner Takes It All – 4:55
  3. On and On and On – 3:40
  4. Andante, Andante – 4:39
  5. Me and I – 4:54
  6. Happy New Year – 4:23
  7. Our Last Summer – 4:19
  8. The Piper – 3:26
  9. Lay All Your Love on Me – 4:33
  10. The Way Old Friends Do (live) - 2:57

Vuoden 2001 cd-version bonuskappaleet (Polar Music)

  • Elaine – 3:44
  • Put On Your White Sombrero – 4:34

Abba

Studiomuusikot

  • Ola Brunkert – rummut
  • Lars Carlsson – torvi
  • Anders Glenmark – kitara
  • Rutger Gunnarsson – basso, kitara
  • Janne Kling – huilu, saksofoni
  • Per Lindvall – rummut
  • Janne Schaffer – kitara
  • Ake Sundqvist – lyömäsoittimet
  • Mike Watson – basso
  • Lasse Wellander – kitara
  • Kajtek Wojciechowski – saksofoni
  1. Super Trouper. Icons Series – The Story of Abba, 2023, nro 5/2023, s. 82. Future.
  2. http://www.beachboys.com/solosI.html
Tämä musiikkialbumiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.