Tapani Tirkkonen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tapani Teemu Tirkkonen (22. lokakuuta 1959 Kaavi[1]13. tammikuuta 2024 Kaavi[2]) oli suomalainen keksijä. Hän teki eri alojen keksintöjä, joista tunnetuin on perustamansa Hope Finlandia -yhtiön patentoima, sittemmin Sinituotteen valmistama savustuspussi.[3]

Tirkkonen oli mukana monissa muiden kehittämissä uusissa innovaatioissa ja saattoi niitä maailmanmarkkinoille. Hän oli myös perustamassa koe-eläinten aluskuivikkeita valmistavaa Tapveitä ja toimi sen toimitusjohtajana.lähde?

Tasavallan presidentti Martti Ahtisaari myönsi Tapani Tirkkoselle Innoyrittäjä-palkinnon työstä yrittäjänä. Keksijäin keskusliitto myönsi kultaisen ansiomerkin Tirkkoselle ansiokkaasta keksintötyöstä. Presidentti ja rouva Ahtisaari kunnioittivat 1994 vierailullaan Kaavilla Tirkkosta tutustumalla hänen savustuspussitehtaaseensa.lähde?

Tirkkonen työskenteli Savonia-ammattikorkeakoulun tki-asiantuntijana vuodesta 2006 ja Thinksuomen projektipäällikkönä sekä sen jälkeen Innosmartin mentorina. Hän työskenteli Kaavin kunnassa innovointi- ja työllisyyskoordinaattorina vuodesta 2018 käynnistäen uusia yrityksiä ja loi työpaikkoja ulkopuolisten keksijöiden keksinnöistä Kaaville. Tirkkonen oli mukana luomassa keksijöille ja yrityksille Innofoorumi.fi-verkkopalvelua.lähde?

Tirkkosta vastaan nostettiin syytteet talousrikoksista vuonna 2008[4], joista hänelle langetettiin tuomio.[5]