Tuudur Vettik

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Tuudur Vettik (4. tammikuuta 1898 Uniküla, Virumaa20. toukokuuta 1982 Tallinna) oli virolainen säveltäjä, musiikkipedagogi, kuoronjohtaja ja musiikintutkija.[1]

Vettik opiskeli opettajainseminaarissa Tartossa vuosina 1914–1918 ja jatkoi vuonna 1919 opiskelua Tarton musiikkikorkeakoulussa. Ensin hän sai viulunsoiton opetusta Eddy Bullerianilta ja Alfred Papmehliltä. Vuonna 1926 hän valmistui opiskeltuaan musiikkipedagogiikkaa August Topmanin ja Juhan Aavikin johdolla. Hän sai myös sävellystunteja Artur Kappilta ja kehitti taitojaan yksityisesti Mart Saarin johdolla. Vettik työskenteli vuosina 1919–1940 musiikinopettajana Tallinnan Jakob Westholm -lukiossa, Tallinnan opettajainseminaarissa ja Tallinnan pedagogisessa instituutissa. Vuonna 1940 hän aloitti työskentelyn kuoronjohdon luennoitsijana Tallinnan valtionkonservatoriossa. Vuonna 1950 Vettik joutui pidätetyksi, ja hänet vapautettiin eri vankileireillä ajan viettämisen jälkeen vuonna 1956. Hänet rehabilitoitiin vuonna 1968. Vuonna 1956 hän jatkoi työskentelyään Tallinnan valtionkonservatoriossa. Hänen johdollaan opiskelivat muiden muassa Udo Kasemets, Ants Kiilaspea, Roman Toi, Arno Kallikorm, Voldemar Rumessen, Roland Laasmäe, Ants Üleoja ja Uno Taremaa.[1]

Vettik perusti Gustav Ernesaksin ja Jüri Varisten kanssa kuoronjohtajasukupolven Virossa. Hän oli monesti johtamassa Tallinnan laulujuhlilla. Hän johti monia kuoroja ja lisäksi julkaisi musiikkikirjoja sekä kuului Muusikaleht-julkaisun toimituskuntaan. Hän oli Viron säveltäjäliiton jäsen vuosina 1944–1950 ja jälleen vuodesta 1956. Vettikin sävellystuotannon ytimessä ovatkin kuoroteokset ja yksinlaulut. Hän sanoitti itse osan teoksistaan. Sanoituksinaan hän käytti lisäksi muiden muassa Kersti Merilaasin, Markus Univerin, Ernst Ennon, Villem Ridalan, Juhan Smuulin, Anna Haavan ja Julius Oengon tekstejä. Monet Vettikin kuorolaulut tulivat palkituiksi kuorosävellyskilpailuissa. Vettik sai Viron sosialistisen neuvostotasavallan kansantaiteilijan arvonimen vuonna 1980.[1]

  1. a b c Tuudur Vettik Estonian Music Information Centre